Hetki on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Vaatimattomat puoli vuotta vain, eihän se niin paha ole. Hiljaiseloa ei silti ole vietetty, vaikka päivitykset tänne onkin jääneet pikkusen unholaan. Oikeastaan saa miettiä, että mistähän sitä oikeen aloittais.
Noh, otetaanpa vaikka koira kerrallaan sitten. Hulin kanssa startattiin loppukesän ja syksyn aikana NOME-B kokeissa muutamaan otteeseen. Voi sitä ohjaajan jännityksen määrää. Erilaisia kokeita on tässä muutaman vuoden aikana tullut nähtyä, mutta silti kun itse seisot siinä rannalla koira sivulla istumassa omat kädet hioten on tilanne luonnollisesti ihan eri.
Ensimmäinen ALO-startti Rovaniemellä elokuun alussa, tuomaroinnin hoiti Ossi Kähärä. Koe alkoi haulla, josta otettiin yksi riista ylös. Sen jälkeen vesiohjaus, kaksoismarkkeeraus ja loppukoe hakua. Huli teki erittäin hyvää hakua sekä kokeen alussa että lopussa, mistä itse olin yllättynyt, koska ennen taippareita jouduttiin jonkin verran painimaan haku ongelmien kanssa. Silloin Huli ei kunnolla irtautunut minusta, eikä lähtenyt laajentamaan hakua. Treeni oli kuitenkin ilmeisesti auttanut asiaan, koska elokuussa Hulin haku oli melko laajaa ja kattavaa. Vesiohjaus epäonnistui, mutta tämän ohjaaja ottaa ihan omaan piikkiinsä. Huli olisi vaatinut enemmän reeniä vesiohjaukseen ennen kokeita. Kaksoismarkkeerauksessa Huli haki ensimmäisen suoraviivaisesti, mutta toisen se sai ylös laajalla haulla. Huli ei ole luontainen markkeeraaja ja sen keskittyminen markkeeraustehtävään saisi olla parempaa, joten tähänkin pitää keskittyä edelleen treeneissä. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että nuoresta iästä huolimatta Huli osoitti olevansa sitkeä sissi etsiessään toisen pudonneen linnun. Palautuksissa ja luovutuksissa ei ollut ongelmia ja omasta mielestä koiran hallintakin oli suhteellisen helppoa. Tuloksena ALO3. Itse olin enemmän kuin tyytyväinen kuullessani tuomarin suusta sanat “palkitaan”, koska olin iloinen jo siitä että uskaltauduin kokeeseen ja sieltä saatiin vielä tulos. 
Toinen startti Torniossa syyskuussa, tuomarina Antti Nurmi. Edelleen haussa ei moitittavaa, välillä jopa noudettiin jo haettuja riistoja. Kaksi ykkösmarkkeerausta, jotka Huli hoiti hyvin. Linjallakin sain koiran menemään melkein suoraa linjaa (:D) eteen, riista kuitenkin ylös. Kokeessa oli pitkä seuruuttamismatka ja seuraaminen olisi saanut olla hieman parempaa. Muutenkin hallintaan sai (ja saa edelleen tänäkin päivänä) kiinnittää huomiota. Tuomarin sanoin kokeessa käytiin tahtojen taistelu koiran ja ohjaajan välillä. Tuomari sanoi myös, että melkein tekisi mieli päästää koira jäljelle, mutta pienet puutteet hallinnassa tiputtivat palkintosijaa, mikä oli mielestäni ihan oikein. Tuloksena ALO2 ja jälleen poistuttiin kokeesta tyytyväisinä. Kokeiden jälkimainingeissa myös ohjaaja pääsi kartuttamaan meriittilistaansa voittaen toista vuotta peräkkäin vuotuisen Tornion kokeiden karaokemestaruuden. Kyllä se “Kun kuuntelen Tomppaa” on aina yhtä hyvä valinta! Suosittelen Tornion kokeita jo oheistoiminnan takia kaikille noutajaimmeisille ympäri Suomenmaan! 
Kolmas startti vei jälleen Tornioon, vuorossa Naisten Haku. Liekkö johtui ohjaajan yllättävästä “NOME-olosta”, mutta sekä koira että ohjaaja olivat hieman untenmailla koko kokeen ajan. Linjalle vaadittiin monta lähetystä ennen kuin sain koiran etenemään haluttuun suuntaan. Fasaani saatiin kuitenkin sieltä ylös. Kaksoimarkkeeraus meni totaalisesti penkin alle. Koira katseli varmaan taivaan lintuja tai jotakin muuta ja ohjaaja oli niin kuutamolla, ettei tajunnut edes auttaa koiraa tehtävässä. Haku oli ihan ok, mutta ei siitäkään suurempia hurraa huutoja voi esittää. Positiivisena asiana oli koiran parempi seuraaminen kuin viime kokeessa. Tulos kuitenkin jotenkin onnistuttiin saamaan ja plakkariin toinen ALO3.
Kaiken kaikkiaan starttaaminen kokeissa oli minulle tärkeä juttu ja opin niistä todella paljon. Voi kuulostaa selittelyltä, mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, ettei viime kesän aikana saatu sitä ALO1, koska minusta ja Hulista ei kumpikaan olisi vielä valmis ensi kesän alussa siirtymään AVO-luokkaan. Kuitenkin tavoitteena olisi, että ensi kesänä siihen tähdätään ja treenien vaatimustasoa pitäisi siis nostaa. Kunhan tässä itse saisin pitenevien päivien ja auringon valon lisääntyessä kaivettua treenimotivaation vain esiin. Kuitenkin se asia on selvä, että koiran lisäksi myös ohjaaja tarvitsee treeniä, treeniä ja treeniä.
Hulin kanssa jatketaan luonnollisesti NOME-harrastusta. WT-kokeissakin olisi kiva startata, samoin kuin TOKOn ALO-luokassa. Näyttelyssä olisi tarkoitus käydä hurmaamassa tuomarit ropelikorvilla ja pitkillä kintuilla sitten kun Huli on täyttänyt kaksi vuotta. Tavoitteena siis on, että saadaan yhdeltä tuomarilta hurmattua niin jalat alta, ettei tarvi ravata monessa näyttelyssä.
Pumpa on vietellyt koiranpäiviä. Sen kanssa olen touhuillut vähän milloin mitäkin kun olen kiireiltäni ehtinyt. Pääasiassa kuitenkin Pumpa on hoitanut lenkkikaverin tehtävää ja jalkojen lämmittämistä. Huono omatunto vaivaa, kun ei sen kanssa ole ehtinyt niin paljon tekemään kuin aikaisemmin. Tosin Pumpahan on luonteeltaan, varsinkin nyt kun sille on tullut ikää, rauhaa ja lepoa rakastava. Ilmoitin sen Tornioon näyttelyyn ja pitäisi sen kanssa aktivoitua muutenkin. Jospa sinne TOKOn ALO-luokkaan tänä vuonna?
Minä taas lähden hakemaan oppia huhtikuussa NOME-koulutusohjaajakurssilta Uuraisilta. Lapin Nuuskuissa jatkoin pestiäni johtokunnan varsinaisena jäsenenä ja yritän olla jonakin NOME- ja TOKO-toimikunnissa. TOKO-harjoituksia olisi myös tarkoitus tänäkin keväänä alkaa vetämään. Tähän lisäksi kaksi työtä ja koulu niin voi taas vuoden lopussa miettiä, että mihinkähän se vapaa-aika hupenikaan. Vaan ei parane valittaa, eipähän käy ainakaan aika pitkäksi.
